Mangovia on loppuvuodesta 2020 perustettu virtuaalinen yksityistalli, joka majoittaa omistajan omat hevoset ja järjestää satunnaisesti tapahtumia sekä kilpailuja. Tarkemmin toiminnastamme voi lukea tältä sivulta.
Mangovia sijaitsee virtuaalisessa Etelä-Suomessa, jossain Turun ja Tampereen välimaastossa. Mangovian tila on melko pieni, mutta aivan tarpeeksi suuri tallirakennukselle, maneesille, kentälle ja tarhoille. Pihan perältä löytyy myös pieni navettarakennus, joka on kunnostettu talliksi. Koska eihän hevostila ole mitään ilman omistajan kotia sen läheisyydessä, on tien toiselle puolella valkoinen tiilitalo.
Mangoviaan saavutaan lehtikuusien reunustamaa kujaa pitkin, jonka vasemmalla puolella on 25x60m kokoinen valkoisin laudoin aidattu kenttä ja sen takana tarhoja. Oikealla puolella on 25x60m kokoinen maneesi, jonka seinien alaosat on kahteen metriin asti tummaa tiiltä ja yläosa valkoista lautaa. Maneesissa on myös ikkunat, mutta ne ovat lähes maneesin katonrajassa tuomassa vain vähän päivänvaloa. Sekä maneesilla että kentällä on omat välinevarastot, joissa säilytetään puomeja, tolppia, erikoisestetarpeita, siirrettäviä koulukirjaimia ja koulurata-aitoja. Maneesissa ja kentällä on kiinteänä pitkän kouluradan kirjaimet ja maneesin A-päädyssä on koko seinän pituudelta peiliä. Maneesi ja kenttä lanataan viikottain, talvisin kentältä aurataan lumet aina tarpeen vaatiessa.



Tallin pihaan johtava tie päättyy parkkipaikkaan keskelle pihaa. Tallirakennus on edessä oikealla ja vanha navetta etuviistossa vasemmalla. Navetan ja tallirakennuksen välissä on lantala, jonne on traktorilla helppo pääsy navettatallin takaa. Tarhat sijaitsevat kentän vieressä ja useimmissa on hiekkapohja, pari isompaa sisältävät myös pienen metsäalueen. Tarhoissa on lämmitetyt vesisaavit ja heinäkaukalot. Tallin hevoset ovat kokopäivätarhauksessa, jollei taivaalta sada sammakoita (myös rankkasateella tai ukkosella hevoset pääsevät sisälle). Hevoset tarhaavat luonteestaan riippuen joko isommassa laumassa, yhden tai kahden hevoskaverin kanssa tai yksin.
Mangovian päätallirakennuksessa on 25 karsinaa, kaksi pesupaikkaa sekä rehu- ja varustehuoneet. Tallissa on myös yläkerta, josta löytyy iso oleskelutila, kylpyhuone WC:llä ja suihkulla sekä pieni keittiö. Yläkerrassa on lisäksi viileä tila, jossa säilytetään esimerkiksi loimia ja muita tavaroita joita ei akuutisti tarvita. Tallin karsinat ovat tilavia ja osassa on ikkuna, kalteroituna tosin vahinkojen välttämiseksi. Karsinoissa käytetään kuivikkeena kutterinpurua, joka tuo karsinoihin valoisuutta ja siisteyttä. Karsinoissa on automaattiset vesikupit, suolakivet ja ruokakaukalot, jotka on käännettävissä käytävän puolelle, jotta ruoat saa annettua kätevästi.

Päätalli: 1. Roma 2. Hugo 3. Alvin 4. Suttu |
5. Lotus 6. Lenni 7. Dorian 8. Roope |
9. Miro 10. Karppi 11. 12. |
13. Taiga 14. Riena 15. Muusa 16. Helmi 17. Tikru |
18. Rigina 19. Aura 20. Nessa 21. Bella |
22. 23. 24. 25. |
1. 2. 3. |
Oripihatto: Dami |
4. 5. 6. |
Tammapihatto: Fiina |
Navetta on remontoitu tallitiloiksi vasta vuonna 2021. Navetasta löytyy yksi normaalia suurempi karsina, kuusi normaalikokoista karsinaa ja kaksi pihattotilaa sekä pesupaikka ja varustehuone, jossa säilytetään myös rehuja. Pihattojen tarhat ovat tilavia ja molemmissa on hiekkapohja pieniä metsälaikkuja lukuunottamatta.
Tallin oman porukan lisäksi paikalla pyörii hevosten hoitajia, Naellan sukulaisia ja tuttavia sekä kaikkea vierailevista ratsukoista hevoshierojiin ja -fysioterapeutteihin. Tallin aikataulu on kuitenkin lähes samanlainen päivittäin ja sen onnistumisesta huolehtivat kaikki yhdessä. Mangoviassa hevosia liikuttavat Naellan lisäksi tallityöntekijät, valmentajat ja satunnaisesti myös hoitajat. Päiviin voi sisältyä esimerkiksi valmennuksia, jolloin aikataulu sovitetaan niihin sopivaksi. Jokaisen päivän tarkempi ohjelma sekä liikutuslista löytyvät päätallin toimistosta. Ohjelma laaditaan noin viikoksi kerrallaan, mutta seinältä löytyy myös kalenteri myöhemmille tapahtumille.
6.00 - Hevosille aamuväkirehut, mahdollinen loimitus ja aamuheinät tarhoihin 6.30 - Hevoset tarhaan, aamuliikutettavat jäävät sisälle 7.00 - Tarhojen vesitilanteen kartoitus ja mahdollinen täyttö 7.30 - Karsinoiden siivous ja hevosten liikutus alkaa 9.30 - Aamupäiväheinät jaetaan tarhoihin 13.00 - Päiväheinät ja mahdolliset väkirehut jaetaan tarhoihin |
16.30 - Iltapäiväheinät jaetaan tarhoihin ja iltaheinät siivottuihin karsinoihin 20.00 - Hevoset sisälle, vapaapäivää viettäneiden hevosten perushoito 21.00 - Viimeiset hevoset liikutettu, hevosille iltaväkirehut 21.30 - Aamuheinät ja -väkirehut valmiiksi 22.00 - Valojen sammutus ja ovien lukitseminen |
Kalenteri
Kalenteri ei sisällä jaosten alaisia kilpailuja, virallisia näyttelyitä tai laatuarvostelu- ja kantakirjaustilaisuuksia, ne kaikki tapahtuvat ikäänkuin taustalla ja tämä kalenteri on varattu tarinapainotteisemmille tapahtumille.