30.07.2022 Power Jump 2022: Prix de Arrowhill (130cm), ratsastajana Minea Pajari
Meidät kutsutaan verryttelykentältä rata-alueelle ja kuin unessa ohjaan Auran portista sisään. Näen aidalla roikkuvan Naellan, joka heiluttaa iloisesti. Saan muodostettua jonkin hymyn tapaisen, mutta se hyytyy heti kun käännän katseen takaisin menosuuntaan. Pysäytän Auran lähimmän esteen viereen. Yritän saada jostain ajatuksesta kiinni ja ymmärtää, mitä nyt tapahtuu. Meitä ennen on enää kaksi ratsukkoa. Aiempi ratsukko nostaa laukan ja pilli viheltää lähtöluvan merkiksi. Muistanko radan? Olemmeko me tässä tiellä? Olemme, jos ratsukko tekee tiukan tien esteiden välillä. Mikä este tuo oikeastaan on? Entä tämä?

Toinen odotteleva ratsukko on toisessa päässä areenaa. Areena tuntuu valtavalta. Annan Auran ottaa muutaman askeleen ja hahmotan radan taas. Nyt tiedän, missä vaiheessa siirrymme pois tästä paikasta toisen esteen viereen. Nyt. Aura säpsähtää hieman, mutta siirtyy muutamalla raviaskeleella uuteen kohtaan. Toinen ratsukko on nyt lähempänä. Seuraan suorittavaa ratsukkoa katseellani. Ah, puomivirhe. Tuossa pitää olla tarkkana.

Meitä edellinen ratsukko aloittaa radan. Aura kyttää vähän erästä puskaa. Yritän saada tamman haistelemaan sitä ohimennen, ja muutaman kymmenen sekunnin päästä ruunikko haluaisi maistella vihreitä oksia. Pyydän Auraa peruuttamaan pari askelta. Hevonen huiskii hännällään. Yleisö taputtaa. Ratsukko on ilmeisesti ylittänyt maalilinjan.

Seuraavaksi on meidän vuoro. Siirrän Auran raviin ja kuulen, kuinka mummon antamana hopeinen enkelikoru, meidän onnenkorumme, kilahtaa Auran suitsien solkeen. Jospa se pysyy kiinni suitsissa koko radan ajan. Nyökkään tuomaritornin suuntaan ja sanon hiljaa "hei", kuten minulle joskus pienenä ensimmäisissä rataharkoissa opetettiin. Ihan tyhmä juttu, mutta se tuntuu rauhoittavan sekä minua että hevosta.

Saamme lähtöluvan. Auran korvat ovat kääntyneet taakse. Tamma vastaa laukka-apuihini täsmällisesti ja ylitämme lähtölinjan. Herran haltuun, kuten mummo sanoisi. Hän seuraa kilpailuja varmasti pienestä televisiostaan punaisessa mökissään Kainuun perämetsässä. (261 sanaa)

⭐⭐ / ⭐⭐ / ⭐⭐

24.08.2021 Työhaastattelun ratsastusosuus, kirjoittanut Minea Pajari
Mä katsoin ruunikkoa tammaa tarhan aidan takaa. Hevonen, tai oikeastaan iso poni, hamusi suuhunsa viimeisiä korsia aamuheinistään ja nosti päätään, kun sen omistaja Naella vihelsi. Tamma oli tilavassa tarhassa yksin ja lähti tulemaan heti porttia kohden. Naella ojensi riimunnarun minua kohti ja nyökkäsi. "Tässä on Aura, saat ratsastaa sillä tänään", nainen sanoi ja avasi tarhan portin langat. Ruunikko oli tullut portille korvat hörössä, mutta ne painuivat takakenoon kun tamma ymmärsi, ettei sen omistaja ottanutkaan sitä vaan minä, täysin tuntematon ihminen. "Aura on ehkä vähän sellainen yhden ihmisen hevonen mutta sille tekee tosi hyvää, että ratsastaja vaihtuu välillä. Se on kiva hevonen, usko pois." Viimeinen lause oli luultavasti tarkoitettu harmistuneelle ilmeelleni, kun Aura nosti päänsä ylös eikä antanut minun laittaa riimunnarua päitsiin kiinni. Naella tuli auttamaan ja pian kävelimmekin jo peräkkäin talliin.

Laitoin Auran Naellan ohjeiden mukaan kiinni pesupaikalle ja kävin hakemassa harjapakin satulahuoneesta. Tamman ilme oli vähän huolestunut, mutta kun Naella ilmestyi takaisin näköpiiriin, ruunikon jännitys laski, ainakin hieman. Harjasin ponin nopeasti, mutta perusteellisesti läpi tuntien koko ajan katseen selässäni. Kun olin puhdistamassa kavioita, Naella avasi suunsa ja kyseli ratsastustaustastani. Kerroin ratsastaneeni kymmenenvuotiaasta asti pääasiassa ratsastuskoulun tunneilla, mutta satunnaisesti myös lisänä yksityisiä hevosia omistajien pyynnöstä. Varsinaisista tasoista en uskaltanut puhua, sillä viimeisin vuosi oli kulunut lähinnä maastoillen. Aura kuunteli keskusteluamme vähän varautuneena, mutta seisoi kuitenkin kiltisti paikoillaan eikä pyrkinyt pois. Kävimme pian hakemassa tamman satulan ja suitset, joiden kanssa Naella auttoi minua toimituksen nopeuttamiseksi.

Ensimielipiteeni Aurasta oli se, että tamma oli aivan kamala. Se säikkyi tuulta, joka kävi kentän läpi ja heilutti puiden oksia. Se säikkyi jakkaraa, jolta olin juuri noussut selkään ja tämä sai tietysti minutkin jännittymään ja keräämään ohjat tuntumalle. Naella kertoi Auran olevan hänen oma kasvattinsa ja tamman molemmat vanhemmat olivat myös hänen omistuksessaan. Sanoin heti, että ruunikko ei tuntunut yhtään minun tyyppiseltäni hevoselta enkä halunnut tehdä mitään vaikeaa, sillä jo suoraan kulkeminen tuotti vaikeuksia. Naella naurahti ja kehotti vaihtamaan suuntaa. Kävelimme alkukäyntejä yhteensä noin kymmenen minuutin ajan eikä Auran ratsastettavuus parantunut yhtään - päinvastoin. Siirryttäessä raviin miltei pelkäsin mitä tapahtuisi, mutta sama meno jatkui. Aura liikkui tahmeasti, otti välillä sivuaskeleita jotain yllättävää huomatessaan eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia saada tammaa asettumaan, saati taipumaan mihinkään suuntaan. Naella pyysi minua lähes kokoajan keventämään ohjastuntumaani ja se tuntui raivostuttavalta. Lopulta kyllästyin kehotuksiin ja annoin ohjien valua aivan pitkiksi. Auran palaute oli välitön, sillä se laski päätään ja oikein tunsin, kuinka sen kroppa rentoutui ravissa. Naella hymyili kentän laidalla leveästi ja minullekin tuli parempi olo - tätä hevosen rentouttahan tässä oli koko edellinen puoli ikuisuutta etsitty. "Ei se yleensä ihan noin helpolla tule noin kivaksi, mutta ehkä se tykkää susta", Naella sanoi kun siirsin Auran käyntiin pelkällä istunnalla.

"Haluatko vielä laukata?" Naella katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan ja nyökkäsin varovasti. "Okei, ota sitten vähän tuntumaa suuhun. Aura vaatii aika hyvän tuen laukannostoon, mutta kyllä se nostaa. Siirrä raviin ja istu kunnolla satulaan." Tein työtä käskettyä. Aura nosti päätään ylös kun tuntumani suuhun voimistui, mutta nosti seuraavasta kulmasta oikein reippaan ja sujuvan laukan. "Hyvä Minea! Kyllä teistä vielä parivaljakko tulee!" Naella huudahti innostuneesti kun siirsin Auran takaisin raviin pitkän sivun päätteeksi. Kysyin lupaa laukata vielä toiseen suuntaan ja Naella vain nyökkäsi iloisesti. Toinenkin laukannosto onnistui hyvin ja Aura tuntui allani jo melkein rennolta. Loppuraveissa tamma otti myös takajalat alleen ja Naella kehui meitä molempia. Aura oli sittenkin aika kiva tyyppi.

Loppuverryttelyiden jälkeen palasimme talliin. Vaikka Naella hävisikin Auran näköpiiristä, tamma ei enää hermostunut tai jännittynyt vaan antoi minun harjata kiltisti. Lopulta sain hoitotoimet päätökseen ja Aura sai mennä vielä tarhailemaan loppupäiväksi. Silitin ruunikon poskea vielä tarhan portilla ja päästin sen sitten irti. "No, mites on? Haluatko sä tulla meille töihin?" Naella kysyi. Säpsähdin, sillä en ollut huomannut hänen seuranneen minua. Käännyin ja nyökkäsin hymynkare suupielessä. "Mielelläni. Milloin mä voin aloittaa?" (617 sanaa)

31.07.2021 Estevarsojen laatuarvostelutilaisuus, EV-II
Aura palkittiin estevarsojen ja -nuorten laatuarvostelutilaisuudessa toisella palkinnolla neljävuotiaana. Ruunikkomme sai pisterivikseen hienosti 9 + 10 + 4 + 1 + 3 + 5 = 32p ja käyttäytyi tilaisuudessa yllättävänkin rennosti. Hyvä Aura!