24.06.2023 Yötön Yö 2023 -ratsastussuunnistuskilpailu, kirjoittanut Minea Pajari
Kun Mangoviasta päätettiin lähteä mukaan Whïtewoodin ratsastussuunnistuskilpailuun, piti päättää, ketkä kaksi lähtisivät kokeilemaan onneaan kilpailussa. Muut halukkaat lähtisivät kannustusjoukoiksi. Kaikkien, myös minun, ensimmäinen ehdokas oli tallin kenttäratsastajalupaus Viljam, joka suostui lähtemään ratsastajaksi. Vähän yllättäen minut äänestettiin toiseksi osallistujaksi, kun ilmaisin kiinnostukseni varovasti Naellalle. Ratsukseni valikoitui Nessa, esteponi jolla olin kisannut jo jonkin verran, mutta maastoillut tosi vähän. Naellan mielestä Nessa olisi kuitenkin hyvä valinta, sillä tammalle tekisi hyvää käydä muuallakin kuin estekarkeloissa tallin ulkopuolella.

Nessa on lähtöviivan tuntumassa vähän hermostunut ja steppailee paikoillaan. Ehkä minäkin olen hieman jännittynyt, vaikka yritän pysyä tyynenä. Mangovian porukka pyörii ympärillä suoristellen heijastinloimea, suihkuttaen hyttysmyrkkyä ja varmistellen, että minulla on juotavaa, kartta ja että otsalamppu varmasti toimii. Meitä ennen on enää kaksi ratsukkoa ja jännityksen lisäksi seikkailumieli alkaa nostaa päätään sisälläni. Tuntuu hyvältä lähteä edustamaan kotitallia, jonka porukalla on vahva luotto sekä minuun että Nessaan.

Kun pääsemme matkaan, suuntaamme alkurastille Dude Ranchin saunakodalle, joka ei ole kaukana. Rasti on hyvin näkyvillä, ja sen saa kerättyä nopeasti. Sitten pitääkin tosin pysähtyä, jotta voin miettiä seuraavaa liikettämme. Kauempana kartalla näkyy lato, joka voisi olla potentiaalinen rastipiilo, mutta sitä varten pitäisi lähteä suoraan metsään vaikeakulkuiselle polulle. Vaihtoehtona on myös lähteä pellolle, johon on merkitty mahdollinen rastipaikka. Se voi tosin olla missä vain, mutta mahdollisesti helpompi löytää kuin ratsastaa ladolle ehkä turhaan. Järki sanoo, että peltoa pitäisi lähteä kiertämään järjestelmällisesti reunoja pitkin, mutta tällä kertaa en halua totella vaan ohjaan Nessan suoraan pitkään heinikkoon rastia etsimään. Siirrän Nessan raviin sillä uhalla että rasti jää huomaamatta, mutta toisaalta ratsuni on poni eikä sillä ole hirveän matkaavoittava askel ainakaan tässä heinikossa.

Olen niin keskittynyt etsintöihin, että en huomaa eteen ilmestyvää hahmoa. Nessa huomaa sen ennen minua ja hyppää hieman sivulle hahmoa mulkoillen. Sehän on linnunpelätti! Pysyn hyvin selässä ja Nessakin tuntuu rauhoittuvan kun puhun sille ja pystymme jatkamaan matkaa. Pelto on mielestäni nyt aika hyvin etsitty eikä rastia tainnut löytyä. Minun tekee kuitenkin mieli vielä kiertää pellon laidat, joten jatkamme vielä hetken etsimistä. Pellon reuna on hieman vaikeakulkuista, mutta Nessa kävelee varmoin askelin eteenpäin. Metsänreunassa korpit raakkuvat, ja niitä kuunnellessani mieleeni tulee ihan yhtäkkiä Lapin äidin kehtolaulu, jota mummoni tapasi minulle laulaa kun olin pieni. Mummolassa olen päässyt rymyämään metsissä ja tutustumaan metsäneläimiin, myös korppeihin. Ja siellä, siellä puun juurella on jotain. Rasti!

Pellolta matka jatkuu Whïtewoodin laitumien suuntaan. Hevoslauma laiduntaa siellä rauhassa, mutta tullessamme aidan viereen pari hevosista nostaa päätään ja yksi lähtee kiinnostuneena meitä kohti. Se on komea vuonohevosruuna, Flipper muistaakseni. Nessa haluaisi kovasti työntää turpansa aidan välistä ruunaa haistellakseen, mutta ohjaan ratsuni jatkamaan polulla eteenpäin.

Saavumme McPhee Ranchille. Pysähdymme pihaan taas hetkeksi katsomaan karttaa, mutta huomaan että koko ranch on merkitty potentiaaliseksi rastipiiloksi. Hyppään alas Nessan selästä ja lähdemme kiertelemään aluetta. Jossain täällä on varmasti rasti, sillä mahdollisia piiloja on niin paljon. Tallin ovi on puoliksi auki, joten päätän kurkistaa ensimmäisenä sinne. Jätän Nessan ulos odottamaan, sillä aikomuksenani on käydä sisällä vain pikaisesti tarkistamassa paikat. Tallissa on hiljaista, sillä kaikki hevoset ovat laitumella. Päätän tarkistaa karsinat ja varustehuoneen, sillä kaikkeen ei ole aikaa. Suuntaan ensin varustehuoneeseen, jonka kierrän nopeasti vilkuillen suurin piirtein jokaisen nurkan. Sieltä ei löydy mitään. Ensimmäinen karsinakaan ei tuota tulosta, mutta toisen pilttuun seinästä löydän etsimäni!

Palatessani ulos huomaan heti, että kaikki ei ole kohdallaan. Missä hitossa Nessa on? Tamma jäi rauhassa odottamaan tallin ulkopuolella olevaan kiinnityslenkkiin sidottuna, ja olen varma, että kiristin riimunnarun tiukalle. Ehkä tammalla kuitenkin on joitain piileviä kykyjä avata solmuja kuten emällään on toisinaan tapana... Kerään hetken ajatuksiani ja päätän lähteä laitumen suuntaan - sinne Nessa luultavasti olisi lähtenyt sillä se olisi halunnut tutustua laiduntaviin hevosiin jo aiemmin.

Kävellessäni aidanviertä pihattoa kohti tajuan että Nessa ei ole siellä. Eikä myöskään katoksen suojissa. Pieni pelko alkaa hiipiä ajatuksiin, mutta yritän pysyä reippaana - eihän Nessa nyt kauas ollut voinut ehtiä? Päätän jatkaa etsintöjä ja poiketa tallipihasta lähellä olevan talon pihaan. Kuulen ulvontaa, mikä ei nyt ihan viittaa Nessaan, mutta pian näen koira-aitauksen ja hahmon, joka kyyristelee kahden huskyn vieressä. Lähestyn naista hitaasti ja moikkaan varovasti. Kysyn koirien nimiä - ei välttämättä fiksuin aloitus kun ratsuni on hukassa mutta jotenkin inhimillinen kysymys. Nainen kertoo, että häkissä asuvat Wolf ja Spirit. Saan luvan silittää niitä, ja samassa ajatus yhdistyy päässäni. Yksi tallilaisemme oli viime keväänä tuonut Kanadasta itselleen huskynpennun, Darlan, joka on hurmannut koko Mangovian porukan. Meniköhän kuvio jotenkin niin, että Darlan isä oli Whïtewoodin koira? Samassa nainen kertoo, että Wolf on yhden pentueen isä ja kerron, että Darla taitaakin kuulua kyseiseen pentueeseen. Siitä meillä riittääkin juttua muutaman minuutin verran. Lopulta tulee puheeksi, että ratsuni on kadonnut. "Koiruuksista tietänen jonnin verran, mutta hevosen ehtimisessä minen voi auttaa. Palaa Dude Ranchille pyytämään apua järkkääjiltä", nainen sanoo ja taputtaa sinua lohduttavasti olkapäälle. Niin, ei tässä muukaan auta. Kiitän ja lähden jatkamaan matkaa. Alan olla jo aika huolestunut Nessan tilanteesta, mutta toisaalta, kyllä joku varmasti on nähnyt siitä vilauksen jossain vaiheessa ja tamma saadaan vielä turvallisesti kotiin.

Palaan polulle kohti majoitusmökkejä ja maalialuetta. Polun varressa on poroaitaus, jossa on muutama vaalea eläin. Ne katsovat minua kummastuneesti, ikään kuin olisin häirinnyt niitä kovastikin. Pysähdyn aidalle hetkeksi. Porot eivät tule aidalle moikkaamaan minua, mutta saan pienen hengähdystauon ja vilkuilen ympärilleni. Yhtäkkiä kypärävalo osuu johonkin kiiltävään. Rasti! Ruokinta-astiassa on rasti! Kirjaan sen löytyneeksi ja samassa pieni porolapsi äännähtää vieressäni. Saan siltä suukon käteeni ja olen hieman sisuuntuneempana valmis jatkamaan matkaa.

Dude Ranchin piha on täynnä porukkaa. Ihmisiä ja eläimiä on joka puolella ja ensin on vaikea hahmottaa, minne minun pitäisi mennä. Katselen ympärilleni hetken, ja sitten bongaan yksinäisen ruunikon ponin erään rakennuksen kulmalla. Sehän on Nessa! Ryntään ponin luokse ja totean sen olevan kunnossa. Tunnen olevani seikkailusta jo aivan poikki, mutta jokin pieni ääni sisälläni kehottaa jatkamaan. Suuntaan siis kyselemään järjestäjiltä, mitä nyt tapahtuu, ja pienen hetken neuvoteltuani saamme jatkaa kilpailussa. Mahtavaa! Siirrymme vähän sivuun trailereiden taakse ja Mangovian taustajoukot tulevat käymään luonamme. Nessa saa vettä ja minua tsempataan kovasti. Pikaisen kartanluvun jälkeen lähdemme jatkamaan matkaa suoalueelle päin. Sinne on kyllä matkaa, mutta reippaalla tahdilla ehdimme sinne kyllä hyvin.

Reitti kulkee jo aiemmin koluamamme pellon läpi ja jatkuu siitä metsään. Etenemme ravissa, mutta metsään päästessämme kannustan Nessan laukkaan. Metsätien pohja näyttää hyvältä ja Nessan tasainen laukka etenee mukavasti. Edessä näkyy puunrunko enkä epäile hetkeäkään etteikö Nessa ajattelisi samaa kuin minä. Kehotan Nessaa eteen ja hups vain, ylitämme rungon hyvällä ilmavaralla. Silitän tamman kaulaa, ja poni jatkaa laukkaa hienosti, ehkä hieman innokkaammin kuin aiemmin. Pian metsä harvenee hieman ja polku muuttuu kapeammaksi. Hidastan Nessan ravin kautta käyntiin ja katselen ympärilleni. Tulemme leton äärelle, ja polku jatkuu lankuista rakennettuna kulkutienä. Voisin tietysti jättää Nessan taas odottamaan, mutta toisaalta, viimeksi kävi kuten kävi ja tamma vaikuttaa reippaalta, joten ohjaan ponin lankkupolulle.

Kaviot kopisevat, kun Nessa kävelee varmoin askelin eteenpäin. Vilkuilen mahdollista rastia, mutta sitä ei näy. Yhtäkkiä edessä näkyy jotain valoa. Pomppiiko se? Koitan huhuilla, onko siellä joku, mutta en saa vastausta. Kaivan puhelimen taskusta ja yritän kuvata valoilmiötä. Yritän kaikin voimin siristellä nähdäkseni valonlähteen, mutta ei, en saa siitä selvää. Nessa pärskähtää ja ravistelen päätäni. Pää tuntuu sekavalta ja joudun keräämään itseäni pienen hetken. Puhelin meinaa luiskahtaa kädestä ja saan sen viimehetkellä kiinni. Valoilmiö on kadonnut enkä näköjään saanut sitä videolle - en ollut painanut kuvausta päälle ollenkaan. Ei tunnu hyvältä ajatukselta jatkaa eteenpäin suolle, joten käännän Nessan ympäri ja palaamme suon reunaan. Ehkä ehdimme vielä tuntureille? Oloni on aika uupunut, mutta yritän tsempata. Ei enää kauaa, niin pääsemme maaliin tarjoiluiden äärelle. Vielä tämä yksi lenkki!

Etenemme ravissa ja laukassa polkujen pohjan mukaan, ja Nessa on mukavan reippaan tuntuinen. Eihän tämä ole mikään helppo sunnuntaimaasto sillekään, mutta olen ylpeä tamman kyvystä tsempata. Tunturinnyppylät siintävät edessä ja pidän tiukasti mielessäni sen, kuinka pitkälle olemme jo tulleet - enää emme voi luovuttaa. Pian saavumme aukealle alueelle, jossa on pystyssä kivipaasia. Ihan kuin Stonehengessä! Olen käynyt siellä kerran pienenä ja paikka lumosi minut täysin. Mutta että Suomessa on myös tällainen paikka? Hyppään alas Nessan selästä ja lähden kiertämään kivien lomassa. Osassa kivistä on jotain kaiverruksia, joista en saa selvää. Huomaan olevani hieman jännittynyt, ja ihoa kihelmöi. Rastia ei löydy, mutta olihan tämä paikka näkemisen arvoinen. Palaan Nessan luokse, ja herättelen sen. Tamma miltei nukkui, joten silittelen sitä hetken ennen kuin nousen satulaan. Tarkistan kartan, ja päätän, että aikaa on vielä yhdelle nopealle rastipaikalle, jonka jälkeen on pakko palata maaliin.

Päätän lähteä suuntaamaan joenvarteen, johon on merkitty mahdollinen rastipaikka. Matkaa on jonkin verran, mutta suunta maaliin nähden oikea. Nessa on vähän unessa, mutta selviämme joelle kömmähdyksittä. Joen virtaus ei houkuttele menemään liian lähelle reunaa eikä Nessakaan onneksi ole niin vesipeto, että haluaisi välttämättä uimaan. Tutkailen joenvarren metsikköä ja muuta maastoa tarkasti ratsailta, sillä en jaksa enää jalkautua. Tästä pitää lähteä suuntaamaan maaliin.

Maalissa meidät otetaan vastaan iloisina ja heti kun pääsen alas Nessan selästä, saan käteeni colapullon sekä leivän. Taustajoukot ottavat ponin hoitaakseen ja minä pääsen ansaitusti istahtamaan hetkeksi. Ilma täyttyy kysymyksistä, joihin vastailen parhaani mukaan. En ole hetkeen ollut näin väsynyt. (1451 sanaa)

31.08.2022 Estevarsojen laatuarvostelu, EV-II
Nessa oli yksi neljästä nuoresta, jotka matkustivat käymään Estevarsojen laatuarvostelutilaisuudessa elokuussa. Nessa palkittiin hienosti kakkospalkinnolla, mihin ollaan tietysti hyvin tyytyväisiä! Käytös, irtohypytys ja askellajit eivät olleet tänään ihan kunnossa, mutta tälläisiäkin päiviä voi nuorten kanssa tulla eikä sille mahda mitään. Päivä oli kuitenkin onnistunut eikä kakkospalkinto mitenkään huono ole!
9 + 10 + 1 + 1 + 2 + 5 = 28p