31.12.2022 Yleislaatuarvostelu, YLA2
Miro palkittiin Yleislaatuarvostelussa toisella palkinnolla joulukuun tilaisuudessa. Vähiin käy enne kuin loppuu, yhteiset treenit Miron kanssa nimittäin. Tämän jälkeen edessä on enää rotulaatis, ja sitten Miro pääsee viettämään rentoa eläkeläisponin elämää.
27 = 17 = 20 = 16 = 19,5 = 99,5p. YLA2

30.11.2022 Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelu, KERJ-I
Miro käväisi marraskuussa hakemassa viimeisen lajilaatuarvostelupalkinnon kenttäratsastuksen laatiksesta. Miro pakattiin kyytiin yhdessä Anyan kanssa ja päivä sujui oikein mukavasti, kun molemmat palkittiin ensimmäisellä palkinnolla. Miron pisterivi oli 10 + 43 + 15 + 20 + 15 = 103p., mikä on kyllä hieno tulos!

30.06.2022 Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu, KRJ-I
Parin kuukauden tauon jälkeen oli taas aika kärrätä hevosia kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun, ja hienostihan siellä meni tälläkin kertaa. Kaikki kolme, Miro, Mini ja Kromi, palkittiin ykköspalkinnoin ja jokainen keräsi hienon pistesaaliin. Miron yhteispisteet olivat 105, ja pisteet koostuivat 8 (rakenne) + 42 (kilpailupisteet) + 20 (suku) + 20 (jälkeläiset) + 15 (lisäpisteet). Mirolla on edessä ainakin vielä kenttäratsastusjaoksen laatis sekä rotulaatis, mutta niitä varten keräillään vielä hieman lisää näyttöjä kasaan.

30.04.2022 Esteratsastusjaoksen laatuarvostelu, ERJ-II
Miro kävi pyörähtämässä huhtikuun lopussa esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa, ja nappasi toisen palkinnon pisterivillä 8 + 40 + 21,5 + 20 + 6,5 = 96 p. Miro käyttäytyi hienosti ja sitä oli ilo esitellä tuomareille, vaikka haikailtu ykköspalkinto jäikin uupumaan. Katsotaan, josko jossain vaiheeessa lähdetään palkintoa korottamaan, vaikka onhan tämäkin jo hieno saavutus!

11.11.2021 Kouluvalmennus, valmentajana Disa
Maneesissa verrytteli musta ori, jossa oli raamia ja näyttävyyttä, mutta silmien tuike paljasti sen olevan puoliksi poni. Huomatessaan tuloni, ratsastaja käänsi hevosen minua kohti ja tuli tervehtimään esitellen itsensä Kiiraksi ja ratsunsa Miroksi.

Aloitimme valmennuksen ratsastamalla kulmat käynnissä ja ravissa takaosakäännösmäisesti ja käännöksen jälkeen hevosta sai pyytää menemään reippain askelin eteenpäin. Miro lähti pienen alkukankeuden jälkeen liikkumaan oikein hyvin. Ori malttoi lyhentää askelta lähestyttäessä käännöstä vähentämättä kuitenkaan liikkumisen aktiivisuutta. Suoristuksen jälkeen Miro ponnisti pontevasti pidemmille askelille. Tarvittaessa Kiira sai kääntää ratsunsa voltille ja väistättää takaosaa ulospäin, jotta Miro herkistyi paremmin avuille.

Pienen kävelytauon jälkeen ratsukko siirtyi avotaivutuksen pariin. Miro tarjosi välillä oikotietä onneen pullauttamalla takaosaa ulospäin, mutta Kiira sai tehtyä hyvät korjaukset. Ponin malttaessa kuunnella ja ratsastajan muistaessa miettiä enemmänkin voltille lähtemistä kuin taivutusta tai väistöä, ratsukko pääsi ihan hyvään yhteisymmärrykseen siitä, mitä pitäisi tehdä.

Laukkatehtävässä otimme mukaan vähän vastalaukkaa, joka Kiiran mukaan oli ratsukon kompastuskivi kouluradoilla. Miro oli älykäs estehevonen, joka vaihtoi vikkelästi laukat itse, mutta valkeiden kouluaitojen sisäpuolella sellainen ei aina käynyt päinsä. Ratsukko laukkasi isoa kahdeksikkoa tehden toisen ympyrän myötälaukassa ja toisen ympyrän vastalaukassa. Jos Kiira ei pitänyt tukea tarpeeksi vahvana ja kaarsi vastalaukkaympyrälle liian jyrkästi, Miro teki omatoimisen vaihdon. Hyvin ratsastetut tiet ja ratsastajan rauhallinen ote pitivät ponin tasapainossa ja laukka pysyi vaivatta yllä. (208 sanaa)

30.07.2021 Power Jump 2021: Prix de ERJ (130cm), ratsastajana Kiira Veiskonen
Power Jump. Me oltiin kvaalauduttu toukokuussa Ranskassa käydyissä kilpailuissa kilpailuiden kutsuvierasluokkaan, ja jännitin jo nyt kovasti. Vaikka meillä oli mennyt Miron kanssa Paris Sim Jumping Weekilläkin ihan tasaisesti, minun oli hankala nähdä, että Power Jumpissa asiat sujuisivat näin enkä edes tiedä miksi - me olimme Miron kanssa hyvä tiimi ja olimme saaneet treenata kovasti Pariisin kisojen jälkeen. Yhteispelimme toimi nyt hyvin ja luotin Miroon täysin. Ehkä jännitinkin enemmän kilpailujen suuruutta kuin varsinaisesti rataamme. Naella oli puhunut Power Jumpista jo siitä lähtien kun Mangovia oli avannut ovensa ja kun Miro muutti sinne, Naella ilmoitti heti, että minä kilpailisin mustalla orilla. Miro oli varmasti paras mahdollinen hevosvalinta minulle, mutta kaikki ei silti tuntunut olevan kohdallaan. Vaikka Power Jumpiin ei tarvitsisi nyt edes matkustaa kovin kauaa ja tulisimme aina yöksi kotiin, oli tallilla pakattu jo reilun viikon verran täyttä päätä, ihan kuin oltaisiin lähdössä kuukaudeksi jonnekin ulkomaille eikä tämä hulina ainakaan helpottanut oloani.

Kello oli noin kymmenen, kun pyöräilin Mangovian pihaan torstai-aamuna. Power Jumpiin oli nyt päivää reilu viikko. Minun ja Miron treeniohjelmaan oli merkitty tälle päivälle itsenäinen estetreeni, vaikka eilinen Amaran koulurääkki tuntui vieläkin takamuksessani. Naella, Oliver ja Jere olivat kuitenkin halunneet laittaa tälle päivälle esteitä ja maaston vasta huomiselle, syytä en tosin tiennyt. Parkkeerasin pyörän oven pieleen ja astuin viileään päätalliin. Tallissa ei ollut hevosia, sillä ilma oli hyvä ja eläimet laitumella. Yllätyksekseni paikalla ei ollut yhtään ihmistäkään. Hain satulahuoneesta Miron tavarat pesupaikan viereen, nappasin karsinalta riimunnarun ja lähdin takaisin ulos hakemaan mustaa oria tarhasta. Miro nosti päätään heinien seasta kuullessaan vihellykseni, mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen minua vastaan. Pujahdin tarhaan lankojen välistä ja kävelin hevosen viereen istahtaen tarhassa olevan puun alle. Miro katseli minua hetken, mutta jatkoi sitten vihreän heinän nyhtämistä maasta. Minun ilmestymiseni paikalle oli kuitenkin vähän jännittävää ja Miro tarkkaili minua vähän väliä ja lopettikin syömisen pian. Ori tuli viereeni ja laski päänsä syliini ikään kuin kehotuksena ottaa hänet kiinni ja lähteä talliin. Rapsutin mustaa poskea hieman ja nousin sitten ylös. Miro lähti edeltä portille ja seurasin perässä. Hitsi että pidin tuosta mustasta orista.

Ponnistin itseni Miron satulaan maneesin jakkaralta ja ori lähti heti liikkeelle reippaassa käynnissä. Eilen illalla maneesiin rakentamani rata vajaa 80-senttisine esteineen näytti minusta kauhealta. Miro oli siitä hyvinkin innoissaan, mutta minua lähinnä oksetti. Olisiko minusta sittenkään kisaamaan Power Jumpissa, kun jo tälläiset pikkuesteet aiheuttivat tälläisen olon? Olihan Miro paras ja ihanin ja helpoin eikä olo hevosesta johtunut, mutta silti minua jollain kummallisella tavalla ällötti. Kävelimme Miron kanssa alkukäyntejä pidempään kuin yleensä enkä raviverryttelyssäkään kiirehtinyt. Tein myös laukassa ensin paljon ympyröitä ja siirtymisiä, viivytellen esteiden pariin siirtymistä. Miro alkoi kuumua, kun en päästänyt sitä hyppäämään ja pian sainkin kokea muutaman ärtyisän potkun taakse, kun en vieläkään kääntänyt Miroa estelinjalle. Otin laukkaverryttelyn jälkeen vielä hieman käyntiä ja keräsin rohkeutta. Tai en edes rohkeutta, kyllähän minä tiesin pärjääväni. Mutta silti kaikki tuntui olevan pielessä. Nostin laukan kulmasta ja tein pääty-ympyrän. Miro laukkasi reippaasti ja sujuvasti eikä minulla ollut selässä mitään hätää. Käänsin orin kahden esteen linjalle ja annoin hieman pohjetta. Yksi, kaksi, ponnistus. Miro lensi esteen yli sulavasti. Toinen hyppy. Siirtyminen ravin kautta käyntiin. Ei se ollutkaan niin paha. Taputin Miroa kiitokseksi ja keskityin miettimään seuraavaksi hypättäviä esteitä. (520 sanaa)

⭐⭐⭐⭐ arkinen, omanlainen
⭐⭐⭐ odottava tunnelma
⭐⭐ perinteisyys

20.03.2021 Kantakirjaus
18 + 16 + 17 + 16 = 67p. KTK-III

25.02.2021 Esteponin sileäntreeni, kirjoittanut tallityöntekijä Kiira (Naella)
Kiiltäväkarvainen musta poni odotti minua karsinallaan kun olin jättänyt sen vielä aamutallin jäljiltä sisälle. Naella oli pyytänyt minua ratsastamaan Miron tänään ja minähän tottelin mieluusti, oli ponia sen verran ylistetty. Laitoin orin valmiiksi karsinassa lyhyttä rapsutteluhetkeä unohtamatta, sillä Miro työnsi päätään jatkuvasti syliini harjatessani sen päätä. Varustamisessa ei ollut mitään ongelmaa, kuten olin jo monesti aiemminkin saanut huomata - tämä poni ihan tosissaan halusi lähteä töihin.

Menimme Miron kanssa maneesiin, jossa Naella oli juuri lopettelemassa Velmerin ratsastusta. Nousin mustan ponin selkään korokkeelta varmistuttuani satulavyön pitävyydestä ja Miro olisi halunnut lähteä heti liikkeelle, mutta koska jouduin säätämään jalustimia muutaman reiän lyhyemmiksi, joutui poni odottelemaan hetken. Kun olin valmis, jatkoimme matkaa käynnissä. Naella toivotti minulle tsemppiä lähtiessään maneesista Velmerin kanssa ja vastasin tähän hymyllä, sillä tiesin etten tarvinnut mitään tsemppejä tälläisen ponin kanssa.

Työstin Miroa alkuverryttelyissä kaikissa askellajeissa ja ori keskittyi työntekoon ihan täysillä. Työskentely kaarevilla urilla sai ponin tulemaan paremmin avuille ja avo- ja sulkutaivutuksilla jumppailu vetreytti kroppaa eilisen vapaapäivän jäljiltä. Laukassa Miro olisi halunnut mennä hieman kovempaa kuin minä, mutta muutamat siirtymiset askellajin sisällä saivat ponin takaisin kuulolle. Pitkän kaavan alkuverryttelyiden jälkeen annoin Mirolle pidempää ohjaa ja kävelimme välikäynnit. Ori meinasi vähän kiirehtiä käynnissä, joten otin jo muutaman kierroksen jälkeen ohjat takaisin tuntumalle. Pyysin ponin raviin ja tein ravissa muutamia temponmuutoksia lävistäjillä. Miro hakeutui kivasti peräänantoon ja sekä lisäykset että kokoamiset onnistuivat hyvin. Laukassa lähinnä testasin Miron säätöjä ja tein muutamat laukanvaihdot sekä vastalaukkaa. Kun viimeinenkin vaihto vastalaukkapätkän jälkeen oli onnistunut, siirsin Miron raviin loppuverryttelemään.

Vajaan viiden minuutin eteen-alas -ravailun jälkeen mustan ponin virta alkoi loppua ja siirsinkin sen käyntiin. Sessa kuulosti viheltelevän maneesin ulkopuolella, joten ohjasin Miron ovea kohti. Kun Sessa avasi liukuoven musta ja päistärikkö shetlanninponi perässään, pyysin häntä päästämään meidät ulos. Miro katseli pieniä poneja vähän kummaksuvasti, mutta kun pääsimme niistä ohi ja ulos, muut asiat alkoivat kiinnostaa enemmän. Ohjasin Miron tallin pihasta lähtevälle maastopolulle, jonne ori lähtikin mielellään. Kävimme kävelemässä metsässä kymmenisen minuuttia ja vaikka Miro ei yleensä viihdy maastossa kovin hyvin, oli äskettäinen treeni ilmeisesti väsyttänyt sen niin hyvin että poni unohti säpsyillä.

Tallipihassa laskeuduin rauhallisen orin selästä ja vein sen tallissa omaan karsinaansa. Ensimmäiseksi otin ponilta varusteet pois, vein ne paikoilleen ja menin laittamaan mashin valmiiksi. Palatessani karsinalle ämpäri kädessä Miro ei meinannut pysyä pöksyissään, mutta komentaessani sitä ori asettui ja odotti kiltisti, että saan oven auki ja ämpärin tukevaan kohtaan karsinassa. Ponin juodessa drinkkiään riisuin suojat jaloista, harjasin karvat ojennukseen, heitin fleeceloimen selkään ja puhdistin suojat maneesin hiekasta. Kun juoma oli juotu ja Miro kovasti haluamassa ulos, laitoin fleecen päälle vielä kevyen toppaloimen ja sitten ori pääsi ulos syömään toista osaa aamuheinistään. (428 sanaa)

20.02.2021 Match Show Röllimetsässä, tuomarina Iina -- Isot ponit 1/10, BIS1
”Suurenmoinen pään kääntäjä! Kaunis väritys, kiiltävä ja puhdas karvapeite. Upea valkea päämerkki ja suloisen punertava turpa. Innokkaat ja tarkkailevat silmät. Taitaapa olla orilla myös hieman pilkettä silmäkulmassa, ainakin sen eleistä ja ilmeistä päätellen. Tukeva runko, vahva orileima. Esittelee mielellään kevyet ja reippaat askellajinsa.”
"Ensimmäiseksi tänään sijoittui ori, joka valloitti tuomarin sydämen kertalaakista!
Upea kokonaisuus, joka jää takuulla katsojan mieleen."

24.01.2021 Estehyppyjä irtona, kirjoittanut omistaja
Aamun reippailun tuloksena maneesiin oli syntynyt irtohypytyskuja, jossa oli tarkoituksena liikuttaa tallin nuorimmaiset eli Vanilja, Velmeri ja Miro. Haimme hevoset Sessan ja Kiiran kanssa yhdessä tarhassa ja laitoimme ne nopeasti tallissa valmiiksi eli heitimme Mirolta loimen pois, harjasimme kaikki ja laitoimme suojat jalkoihin. Vajaassa kymmenessä minuutissa olimme valmiit suuntaamaan maneesiin juoksutusraipan, kaurasankon ja hevosten kera. Alkulämmittelyksi talutimme varsoja viitisen minuuttia käynnissä uraa pitkin ja tutustutimme ne estekujaan, joka sisälsi kaksi ristikkoa ja viimeisenä okserin. Aloituskorkeus oli 50 senttiä, josta uskoimme myös vuotiaiden suomenhevosten selviytyvän.

Miro pääsi testaamaan kujaa ensimmäisenä, sillä se oli näistä kolmesta hypännyt eniten. Kujaan meneminen jännitti Miroa aluksi vähän, mutta kun sitä tarpeeksi kannustettiin ja kaurasankoa rapisuteltiin kujan toisessa päässä, vauhtia alkoi löytyä. Pikkuesteet eivät tuottaneet orille minkäänlaista ongelmaa hyppyjen ollessa hieman liioitellun ilmavia. Metriin asti jumppasarjan hyppääminen sujui Mirolta ihan mallikkaasti, mutta okserin ylittäessä metrin korkeuden etupuomi alkoi putoilla ja pari kertaa ori kielsikin. Lopetimme puhtaaseen 105 cm ylitykseen, vaikka orilla olisi selkeästi ollut vielä intoa hypätä. Irtona juostujen ravien jälkeen talutimme varsoja narussa vielä niin että sykkeet tasaantuivat ja tallin kautta nuorikot pääsivät palaamaan tarhoihinsa mukavan päiväohjelman jälkeen. (183 sanaa)

19.01.2021 Miro saapuu kotiin, kirjoittanut omistaja
"Sä ostit ponin? Jonku shettiksen ajohommiin taas vai?" "Ei kun esteponin." "Kuka sillä sit ratsastaa? Ethän sä pysty millää ponilla hyppäämään." "Mutta entä jos se poni on tarpeeks iso?" "No ei se sit voi olla poni vaa hevonen, muistatko että ponin säkäkorkeus on enimmillään 148 senttiä?" "Mä ostin welsh part bredin, semmosen 150 senttisen." "No oisit heti sanonu et hevoskokosen ponin, ohjasit mut ihan harhaan! Näytä kuva!" Jotakuinkin näin meni keskustelu minun ja tallityöntekijäni Kiiran kanssa kun kerroin uudesta tulokkaasta maanantai-iltana iltatallin aikaan. Olin kirjoittanut kauppakirjat ponista aiemmin päivällä ja huomenissa ostokseni tulisi Briteistä Suomeen.

Tiistaiaamu oli täynnä odotusta. Pakkauduimme Sessan ja Kiiran kanssa hevosauton kyytiin aamupäivällä saatuamme aamutallin tehdyksi ja suuntasimme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, jonne poni saapuisi iltapäivän puolella. Muutaman tunnin matka kului melko nopeasti innokkaissa tunnelmissa. Saavuimme lentokentälle hyvissä ajoin ja ensimmäisenä kävin selvittelemässä asioita parillakin eri infotiskillä - kukaan ei tuntunut osaavan auttaa minua poninhakuoperaatiossani. Yksi virkailija yritti jopa väittää minulle, että minun ponini voisi noutaa matkatavarahihnalta lennon laskeuduttua. Siinä vaiheessa siirryin aika liukkaasti seuraavan virkailijan luokse, jolle asiani tuntui olevan vähän tutumpi. Kun viimein sain selkeät ohjeet missä odottaa, kävin hakemassa kahvin, mutta muutamaa kulausta enempää en ehtinyt kupista hörpätä kun huomasin ponini lennon saapuvan kentälle. Lähdin aikamoisella vauhdilla sovittuun odotuspaikkaan ja pian luokseni talutettiinkin äärimmäisen komeaa kaksivuotiasta ponioria, joka tempoi huomioväreihin sonnustautunutta taluttajaansa silmänvalkuaiset vilkkuen. Kiitin lentokentän työntekijää saadessani mustan ponin riimunnarun käteeni. Poni pyörähti ympärilläni muutaman kerran ja seisahtui sitten hetkeksi paikoilleen sieraimet suurina ja rinta loimen alla voimakkaasti kohoillen. Siinä seisoi uskomattoman upea uusi esteponini suoraan Briteistä, Cloudfield Casimiro. (255 sanaa)