30.09.2023 Esteratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus, ERJ-I
Rienan kanssa käytiin hakemassa lajilaatuarvostelutilaisuudesta aivan täysin ansaittu ykköspalkinto riemastuttavan kivalla pisterivillä! Tamma oli koko päivän vähän raskas, kun mukakna ei ollut tuttua hevosseuraa jonka kanssa jännittää yhdessä, joten jännitys purkautui erinäisillä ei-niin-ihmisystävällisillä tavoilla. Odotettu palkinto kuitenkin kohensi ilmapiiriä ja kotona päästiin nauttimaan kakkukahveista sekä palkintoporkkanoista.
8 + 42 + 25 + 22 + 15 = 112 p. ERJ-I

30.07.2022 Power Jump 2022: Prix de Arrowhill (120cm), ratsastajana Kiira Veiskonen
Taas sain todeta, että Riena ei stressaannu mistään. Siinä se mutusteli aamuheiniään tyytyväisenä täysin vieraassa ja hälyisässä Cloudfieldin vierastallissa. Viereisissä karsinoissa oli toki tuttuja hevosia, mutta nekin nostivat päätään vähän väliä heinäkasoistaan ja ruunikko Aura hörisi ohikulkijoille. Riena ei tuntunut yhtään ymmärtävän yhtään, mikä sitä tänä iltana odottaisi ja minun oli hankala katsoa ponin rauhallista olemusta, kun olin itse niin hermostunut. Vaikka viime vuonna olin kilpaillut Power Jumpissa ensimmäistä kertaa, silloinkaan en ollut näin hermona enkä nytkään nähnyt mitään syytä jännitykselleni. Hyppäisimme Rienan kanssa 120-senttisen esteradan ja mahdollinen uusinta olisi huomenna eikä mitään sen kummempaa tapahtuisi. Olemme treenanneet Rienan kanssa kymmeniä tunteja ja kilpailleetkin tällä tasolla useamman kerran, joten minulla ei pitänyt olla mitään hätää. Riena ei kuitenkaan ole mikään automaatti ja minusta tuntui siltä, etten oikein vieläkään ollut päässyt ponin pään sisälle. Vaikka kimo näytti nyt seesteiseltä, en osannut vielä yhtään ennustaa, millä mielellä tamma liikkuisi kilpakentällä illalla, joten ehkä se oli jännitykseni syy.

Kun Riena sai viimein heinänsä syötyä - sillä ei ollut mitään kiirettä nuohota viimeisiä korsia karsinan kuivikkeen joukosta - aloin varustaa ponia aamuverryttelyä varten. Riena oli karsinassa yllättävänkin rauhallinen eikä edes yrittänyt järsiä hupparini huppua satulavyötä kiristäessäni. Hopeavalkoisen satulahuovan etureunan se tosin onnistui sotkemaan ruskeaksi jotenkin sillä aikaa kun selvitin suitsia käytävällä. Illaksi huopa pitäisi siis vielä puhdistaa, mutta onneksi tässä oli vielä aikaa.

Vaikka hoitotoimet sujuivat, taluttaessani tammaa verryttelyalueelle poni yritti kyllä sitten tapansa mukaan vetää minut vihreälle nurmikolle, ja koska olin jo muutenkin jännittynyt, minun piti hetki kerätä itseäni etten olisi hermostunut enempää. Pyysin Rienaa päättäväisesti liikkeelle ja pienen neuvottelun jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin verryttelykentälle. Riena steppaili paikallaan, kun nousin sen selkään kentän laidalla ja tamma ampaisi uralle heti kun takamukseni hipaisi satulaa. Jouduin pysäyttämään Rienan äkisti, sillä se oli lähtenyt liikkeelle ravissa ja meinasimme jäädä toisen ratsukon jalkoihin. Pyysin ruunikon hevosen ratsastajalta anteeksi ja sain vastaukseksi vain pettyneen huokauksen. Ehkä häntä jännitti tuleva päivä ja siksi hän vaikutti vähän turhautuneelta. Kävelimme Rienan kanssa sisäuralla muutaman kierroksen, mutta pian totesin, että vaikka meitä oli kentällä vain kolme, emme mahtuneet sinne kaikki. Ohjasin siis Rienan avoimesta portista takaisin tallipihalle ja lähdimme opastetaulua tutkittuani maastoon kävelemään. Melkein heti vastaan tuli pari koiranulkoiluttajaa ja yksi ratsukko, ja ne olivat Rienalle aivan ok. Kimo käveli kiltisti omaa reunaamme ja hamusi välillä maata heinän toivossa, mutta jatkoi matkaa reippaasti aina pyynnöstäni.

Reilun kymmenen minuutin jälkeen Riena oli jo aika rento, mikä oli ollut tavoitteeni tällä aamuratsastuksella. Päätin siis kääntyä takaisin ja sillä hetkellä huomasimme molemmat Rienan kanssa takanamme olevan koiranulkoiluttajan suuren kultaisennoutajansa kanssa. Koska tilanne oli meille molemmille niin yllättävä, Riena teki hyvin nopean pyörähdyksen ja minä lensin maahan kuin meteoriitti. Ratsuni lähti pinkomaan täyttä päätä polkua nummia kohti ja koiranulkoiluttaja juoksi koiransa kanssa luokseni. Nousin kuitenkin nopeasti ylös ja lähdin Rienan perään soperrettuani englanniksi olevani aivan kunnossa ja että koiranulkoiluttaja voisi palata ilmoittamaan tapauksesta Cloudfieldiin. Onnekseni minulla oli puhelin mukana ja sain soitettua Naellalle heti. Näin Rienan edelläni, sillä nummialue oli pääasiassa puutonta ja polku melko suora. Siellä valkoinen otus pinkoi minkä jaloistaan pääsi. Näin myös kauempana lammaslauman, ja vähän toivoin, että se säikäyttäisi Rienan kääntymään. Ja niin se tekikin. Poni laukkasi vauhkoontuneena minua kohti, ja vastoin kaikkia odotuksiani Riena hidasti kohdallani. Täyteen pysähtymiseen meni muutama kymmenen metriä, mutta niin sain tamman kiinni. Sen rintakehä kohoili nopeassa tahdissa, ja huolesta peloissani tarkastelin ponin tärisevin käsin kauttaaltaan. Kummallista kyllä, Riena tuntui olevan ihan ok monen sadan metrin laukkaspurtin ja äkkikäännösten jälkeen. Tamma myös käveli hyvin, kun lähdin taluttamaan sitä takaisin Cloudfieldiä kohti.

Yritin soittaa matkalta kaikille Mangoviasta mukaan lähteneille ratsastajille - Naellalle, Oliverille ja Minealle - mutta kukaan ei vastannut. Kävelimme ponin kanssa reippaasti takaisin päin ja syykin vastaamattomuuteen selvisi pian. Tallipihassa oli koko joukko porukkaa, ja kaikki olivat ilmeisesti lähdössä etsimään kadonnutta ponia. Joku kantoi kaurasankoa, toinen riimunnarua. Mukana oli myös kolme hevosta ratsastajineen. Riena säpsähteli, kun lähestyimme tallipihaa ja äänekästä joukkoa. En viitsinyt itse huutaa Rienan vieressä, joten kävelimme vain kohti ja lopulta meidät huomattiin. Luoksemme kiirehdittiin ihan kuin olisimme olleet vähintään vuorokauden kadoksissa ja vasta kun joku otti Rienan ohjat käsistäni tajusin, kuinka pahasti tässä olisi voinut käydä. Riena oli päällisin puolin kunnossa ja minäkin pientä ruhjetta lukuunottamatta. Minulle tuotiin fleecetakki ja lämmintä juotavaa ja joltain kuulin, että Riena vietiin eläinlääkärin tarkastettavaksi. Pian myös Naella pääsi luokseni ja ensitöikseen hän halasi lujaa. Hänen kanssaan lähdimme ensiavun luokse ja minutkin tarkistettiin mutta mitään huomautettavaa ei löytynyt. Saisin startata illalla luokassa, jos Riena vain olisi ok.

Ja Rienahan oli. Melkein liikutuin, kun Naellan kanssa menimme eläinlääkintätiimin luokse ja Riena hörähti meidät nähdessään. Eläinlääkäri antoi ohjeeksi juottaa ja kävelyttää Rienaa päivän aikana muutaman kerran normaalia enemmän ja ennen verryttelyä se pitäisi vielä tarkistaa ulkopuolisen toimesta, mutta muuten kaikki näytti hyvältä ja olimme selvinneet pelkällä säikähdyksellä. Onneksi, sillä Power Jump oli kaikessa jännittävyydessään yksi vuoden kohokohdista. Kävellessämme ponin kanssa takaisin vierastalliin Riena veti kovasti vihreälle nurmikolle, ja viimeistään siinä vaiheessa se voitiin todeta ihan omaksi itsekseen. (803 sanaa)

⭐⭐⭐⭐ / ⭐⭐⭐⭐ / ⭐⭐⭐

03.04.2022 Estevalmennus, valmentajana Enna Reinivuo
Mistä tietää tulleensa valmentamaan ponia? No siitä, että maneesiin astuessasi näet vain salamannopean vilahduksen jotain valkoista, kuulet sen jälkeen kiroamista ja kun vihdoin alat rekisteröimään mitä on tapahtunut, näet ratsastajan makaamassa ponin kaulalla jalat kohti kattoa. "Anteeksi, minuako se pelästyi, yritin kyllä pitää meteliä tullessani!" pahoittelin Kiiraa, joka keräsi itsensä takaisin satulaan ja käskytti ponin liikkeelle. "Ei se sun syytä ollut, tää saa tekosyyn mistä vaan. On se ennenkin nähnyt maneesiin tulevia ihmisiä", Kiira huokaisi syvään ja lisäsi vielä, että olivat jo verrytelleet vähän kumpaankin suuntaan. Riena ainakin antoi itsestään erinomaisen ensivaikutelman, eipähän jättänyt lainkaan arvailujen varaan, millainen se onkaan luonteeltaan. Alkuverryttelyn aikana pääsin näkemään sekä hienoja pukkisarjoja että sinkoiluja jokaiseen ilmansuuntaan. Kiira teki kovasti töitä pitääkseen pikkuperkeleen kurissa, mutta tänään oli selkeästi ponilla hyvin ilkikurinen päivä.

Tarkoituksenani oli hyppyyttää ratsukolla innaria tänään. Koska Riena tuntui olevan kunnon sähköjänis, tämä tehtävä voisi olla hyvää aivotyöskentelyä, jonka avulla sekoilu saataisiin vähemmälle. Tai sitten edessä olisi suuri katastrofi. Laitoin pituushalkaisijalle kuusi estettä. Joka toinen jäi vielä maapuomiksi ja joka toinen oli matala pysty. Rienahan intoutui jo pelkät esteet nähdessään niin, että alkoi vinkua ja tarjota laukkaa aivan omia aikojaan. Neuvoin Kiiraa istumaan tiiviisti penkissä aina esteelle saakka, korostin myös puolipidätteiden merkitystä. Vaikka tamma olikin aivan räjähdyspisteessä, se hyppäsi erinomaisen hyvin. Sen tekniikka oli kohdillaan, eikä vauhdista huolimatta rytmi mennyt sekaisin hypyissä. Viimeisen esteen jälkeenhän se revitteli joka kerta oikein huolella. Olin kyllä vaikuttunut Kiiran tasapainosta, ei ratsastajaa tuntunut isommatkaan loikat ja täpinät hetkauttavan.

Pikkuhiljaa nostin maapuomeja esteiksi ja estekorkeuttakin pääsimme nostamaan. Estekorkeuden noustessa myös Rienan kierrokset nousivat ja muutamaan kertaan jouduin jopa määräämään Kiiran voltille juuri ennen estettä, kun poni kaahasi aivan liian kovaa. Jos tamma ei olisi noin hyvä hyppäämään, ei tästä tehtävästä olisi tullut yhtään mitään tänään. Vähänkään osaamattomampi hevonen olisi tuolla vauhdilla ollut jo moneen kertaan solmussa puomien seassa, mutta Rienalle tämä tuntui aivan liian helpolta. Lopputunnista Kiira alkoi vihdoin saada kunnon otetta ratsuunsa ja homma alkoi näyttää jopa hallitulta. Kaikki ylimääräiset sinkoilut alkoivat jäädä, ja ratsu keskittyi hienosti tehtäväänsä. Aivan pesunkestävä esteponi Riena kyllä on ja oikein näppärä paketti, kun sen vain osaa kaivaa esiin. Valmennuksen lopussa Kiirakin oli ihan tyytyväinen ratsuunsa ja alkutunnin raivo oli jo tiessään. Saatoin jopa nähdä pienen hymyn ratsastajan kasvoilla, kun se erittäin onnistuneen suorituksen jälkeen taputti ratsuaan kaulalle sanottuani, että tähän on hyvä lopettaa. (382 sanaa)

31.07.2021 Estevarsojen laatuarvostelutilaisuus, EV-II
Riena palkittiin estevarsojen ja -nuorten laatuarvostelutilaisuudessa toisella palkinnolla neljävuotiaana. Riena ei ollut edustavimmillaan, mutta sai pisterivikseen silti hienosti 9 + 5 + 3 + 4 + 2 + 7 = 30p. Parempaa emme uskaltaneet edes toivoa!

22.05.2021 Saapuminen Suomeen, kirjoittanut omistaja
Nojailin hevosauton kylkeen aurinkoisessa, mutta varsin tuulisessa satamassa ja odotin, että juuri äsken Saksasta saapuneesta laivasta aloitettaisiin purkamaan autoja. Laivassa oli nimittäin kaksi uutta ostostani, esteponitamma ja kouluori, jotka pääsisivät tänään uuteen kotiinsa. Pian ensimmäiset autot ajoivat ulos laivasta ja muutaman minuutin päästä näin saksalaisen tuttuni hevosauton jonottamassa vuoroaan. Tapaamispaikkamme oli sovittu satama-alueen rauhalliseen osaan ja hetken päästä valkoinen pieni kuorma-auto kaartoi paikalle. Huolellisen pysäköinnin jälkeen ulos hyppäsi vaalea mies, jota kiirehdin kättelemään. "Hey Louis, so nice to see you!" huudahdin ja mies hymyili vastaten tervehdykseeni. "Both of horses have been very good travellers. We had two pitstops in Germany before the ship and they are lovely persons. Especially the sire, that mare is, umm, full of energy but so kind." Louis kuvaili samalla kun lähti avaamaan hevosauton ovea. Satama oli hiljentynyt jo sen verran, että oli luultavasti turvallista ottaa kaksikko jo hetkeksi jaloittelemaan. Sähköisen lastaussillan avautuessa silmiini kihosivat melkein kyyneleet ihan silkasta jännityksestä.

Louis kehotti minua tulemaan autoon ja ottamaan ponitamman ulos ensimmäisenä. Harmahtava tamma peruutti kyydistä pois varsin rauhallisesti, mutta heti saatuaan kaikki jalat tukevasti maahan, se hirnui korviavihlovan kovalla äänellä, johon puoliveriori tietysti vastasi. Pian molemmat hevoset oli saatu ulos ja talutimme niitä autojen läheisyydessä muutaman kierroksen. "Have you gave them nicknames already?" Louis kysyi hetken kuluttua katsellessaan tummanruunikkoa oria, joka oli pysähtynyt tuijottamaan horisontissa liikkuvaa laivaa. "This pony is called Riena and it is called Kromi. It means chrome metal in Finnish." vastasin miehelle. Tämä yritti lausua nimiä perässäni, mutta se kuulosti lähinnä huvittavalta. Nauraen aloimme lastata Kromia ja Rienaa minun hevosautooni. Molemmat lastautuivat aika näppärästi eikä kummallekaan matkustusseura tuntunut olevan ongelma. Onnistuneen lastauksen päätteeksi tarkistimme kaikki kiinnitykset ja heinäverkot ja lopuksi suljimme ovet. Hain vielä Louiksen autosta muutamia rekisteripapereita ja kiitin miestä vielä kovasti avusta. Sitten oli minun ja uusien ostosten aika lähteä ajelemaan kotia kohti. (301 sanaa)